"Kun x, joka on siis kolmasosa vaatteen hinnasta, jaetaan kuudella saadaan vastaukseksi..? Ashley?" Havahduin mietteistäni ja nostin päätäni. Opettaja katsoi minuun kysyvästi, ja vilkaisin ympärilleni. Kaikki katsoivat minua. "Niin?" Kysyin hieman hämilläni tuijotuksesta. Näin kuinka Professori Sandres huokaisi syvään ja katsoi hieman vihaisesti suoraan silmiini, porautuvalla katseella. "Neiti Williams. Kuunteletko laisinkaan? Tiedät hyvin, että juuri sinun pitäisikin kuunnella tarkkaavaisesti tunnilla" Professori Sandres sanoi painottaen joka sanaansa. Hän silitti pälvikaljuaan ja katseli hetken ympärilleen. Kuulin tirskahduksen takaani. En vaivautunut katsomaan, kuka minulle nauraisi. En välittäisi.

Istuin High Schoolin pääaulassa, ja katselin tylsistyneenä ympärilleni haroen tummanruskeita, puoleen selkään ulottuvia hiuksia.

Lauma oppilaita vyöryi ohitseni, ja vilkaisin heitä sinisen harmailla silmilläni. Silloin kuulin naurahduksen takaani. Käännyin katsomaan, ja huomasin Emilyn katsovan minua virnistäen. "Olen ollut tässä jo aika kauan", hän sanoi hieman ironisesti. "Ai?" Kysyin vain. Emily katsoi minua hieman oudoksuen. "Vaivaako joku?" Pudistin päätäni ja hymyilin hänelle niin hyvin kuin vain taisin. Emily ei tiennyt että olin omalla luokallani aika yksinäinen, enkä halunnut hänen tietävänkään. En viitsinyt vaivata hänen päätään pikkuasioilla. Ei vaikka hän on ollut ystäväni jo monta vuotta. Emily Heilautti päätään niin, että hänen lyhyet, kiharaiset hiukset heilahtivat puolelta toiselle. Emily oli aina ollut aivan omaa luokkaansa. Ja ihailin häntä juuri siksi. Itse olen aina ollut hiljainen, enkä pidä siitä, että minua tuijotetaan. "Mitä sinä nyt taas jäit unelmoimaan? Lähdetään jo, haluan kotiin" Emily sanoi ja lähti kävelemään suuren aulan poikki. Nousin hitaasti ylös, ja lähdin ystäväni perään.

Kotiovella kaivoin avaimiani taskusta. Sujautin avaimen tottuneesti lukkoon, ja avasin oven. Heitin reppuni nurkkaan, ja jäin tuijottamaan eteeni. Ensimmäinen kouluviikko High Schoolissa oli suoritettu, nyt oli jäljellä vielä.. Aivan liikaa, mietin mennessäni keittiöön. Pidin perjantai-iltapäivistä, silloin sain olla yksin, sillä sekä äiti ja isä olivat molemmat töissä. Avasin jääkaapin oven, ja otin tuoremehua. Juuri silloin ovikello soi. Kurkistin ikkunasta ulos, ja näin pojan. Suunnilleen minun ikäiseni, ehkä vanhemman. Sydämmeni pompahti heti pari ylimääräistä lyöntiä, ja tunsin kutkuttavan tunteen vatsanpohjassani.

Tuo tunne oli liian tuttu minulle. Aivan liian tuttu.