Seisoin vähän aikaa paikoillani ja tuijotin ikkunasta ulos. Vasta kun huomasin, että poika alkoi malttamattomasti siirtämään painoaan jalalta toiselle, älysin mennä avaamaan. Vedin syvään henkeä, ja avasin oven. Oven takana oli poika. Pojalla oli tummanruskeat hiukset, ruskeat silmät, sellaiset mitä unohtui tuijottamaan. "Ni.. Niin?" Änkytin pojalle kysymyksen. Poika hymyili ystävällisesti, ja sanoi: "Olen Criss. Criss Hayldon. Olen uusi naapurisi, ja ajattelin kysyä.." Puhelinnumeroani? Ashley mietti toiveikkaasti. "..missä täällä on lähin kirjasto?" Ashley tunsi pienoista pettymystä, vaikka tiesi toiveensa olevankin toivoton. "Juu tuota menet tätä katua suoraan, käännyt risteyksestä vasemmalle, ja seuraavasta oikealle. Se kyllä näkyy jo kaukaa" Hän sanoi. "Kiitos" Criss sanoi hymyillen, ja vastaukseksi Ashley vain hymähti jotain. Kun oika oli lähtenyt, täytyi tytön olla hetken aikaa vain paikoillaan ja vetää syvään henkeä.

Aamuaurinko paistoi Ashleyn huoneen ikkunan kaihtimen rakosista. Hän raotti silmiään, ja haukotteli väsyneesti. Kello oli puoli yhdeksän. Lauantai aamuna. Ashley tunsi nenässään tuoreen kahvin tuoksun. Hän nousi sängystä, laittoi tohvelit jalkaansa, ja tepasteli alakertaan keittiöön, missä sekä äiti ja isä olivat omissa puuhissaan. Äiti, ruskeahiuksinen silmälasipäinen nainen, oli keittiönpöydän ääressä ja laati ostoslistaa. "Huomenta kulta! Hän sanoi ja uppoutui taas ruokalistaansa. Isä, haaleanruskea hiuksinen mies, selaili pöydän ääressä lehteä, ja toivotti hyvät huomenet päivitellessään jotain urheiluskandaalia. Otin kahvia ja istuin muiden seuraan pöydän ääreen. Silloin puhelin soi. "Minä vastaan" Ilmoitin ja nousin pöydästä olohuoneeseen, missä puhelin pirisi lakkaamatta. "Ashley Williams" Vastasin, ja kuulin EMilyn äänen. "Moi Ashley! Ajattelin vain, haluaisitko lähteä tänään kirjastoon auttamaan minua yhden esitelmän tekemisessä? Vaikkapa kahdelta?" Mietin hetken, ja sanoin sitten: "Hyvä on, kahdelta kirjaston edessä" Itseasiassa olin innoissani. Jos siellä olisi vaikka puolituttuja.

"Tämä on toivotonta" Emily puuskahti, ja läimäytti kirjan kiinni, niin että pöly sen sivujen välistä pöllähti, saaden Emilyn muuten mustat hiukset näyttämään harmahtavilta pölyjen peitossa. "Eikö täällä tosiaankaan ole mitään mikä liittyisi edes jollain tavalla kaupunkimme historiaan?" Kohautin olkapäitäni ja katsoin tarkkailevasti ympärilleni. "Mitä sinä tiiraat?" Käännyin katsomaan ja näin kuinka Emily katsoi minua kumma hymy kasvoillaan. Punastuin. "En minä mitään tiiraa, kunhan katselen.." Juuri silloin hyllyjen välistä puikahti Criss, joka huomasi minut ja Emilyn ja käveli luoksemme. "Moi" Hän sanoi ja katsoi sitten minua. "Tuli vain mieleeni. Unohdin eilen kysyä nimeäsi"

Pituus vaihtelee tässä tarinassa enemmän tai vähemmän, koitan tehdä edes keskipitkiä :)

Ja kommentit tervetulleitä, linkitän jos pyydätte, vastalinkitys olisi kiva :)

"Kun x, joka on siis kolmasosa vaatteen hinnasta, jaetaan kuudella saadaan vastaukseksi..? Ashley?" Havahduin mietteistäni ja nostin päätäni. Opettaja katsoi minuun kysyvästi, ja vilkaisin ympärilleni. Kaikki katsoivat minua. "Niin?" Kysyin hieman hämilläni tuijotuksesta. Näin kuinka Professori Sandres huokaisi syvään ja katsoi hieman vihaisesti suoraan silmiini, porautuvalla katseella. "Neiti Williams. Kuunteletko laisinkaan? Tiedät hyvin, että juuri sinun pitäisikin kuunnella tarkkaavaisesti tunnilla" Professori Sandres sanoi painottaen joka sanaansa. Hän silitti pälvikaljuaan ja katseli hetken ympärilleen. Kuulin tirskahduksen takaani. En vaivautunut katsomaan, kuka minulle nauraisi. En välittäisi.

Istuin High Schoolin pääaulassa, ja katselin tylsistyneenä ympärilleni haroen tummanruskeita, puoleen selkään ulottuvia hiuksia.

Lauma oppilaita vyöryi ohitseni, ja vilkaisin heitä sinisen harmailla silmilläni. Silloin kuulin naurahduksen takaani. Käännyin katsomaan, ja huomasin Emilyn katsovan minua virnistäen. "Olen ollut tässä jo aika kauan", hän sanoi hieman ironisesti. "Ai?" Kysyin vain. Emily katsoi minua hieman oudoksuen. "Vaivaako joku?" Pudistin päätäni ja hymyilin hänelle niin hyvin kuin vain taisin. Emily ei tiennyt että olin omalla luokallani aika yksinäinen, enkä halunnut hänen tietävänkään. En viitsinyt vaivata hänen päätään pikkuasioilla. Ei vaikka hän on ollut ystäväni jo monta vuotta. Emily Heilautti päätään niin, että hänen lyhyet, kiharaiset hiukset heilahtivat puolelta toiselle. Emily oli aina ollut aivan omaa luokkaansa. Ja ihailin häntä juuri siksi. Itse olen aina ollut hiljainen, enkä pidä siitä, että minua tuijotetaan. "Mitä sinä nyt taas jäit unelmoimaan? Lähdetään jo, haluan kotiin" Emily sanoi ja lähti kävelemään suuren aulan poikki. Nousin hitaasti ylös, ja lähdin ystäväni perään.

Kotiovella kaivoin avaimiani taskusta. Sujautin avaimen tottuneesti lukkoon, ja avasin oven. Heitin reppuni nurkkaan, ja jäin tuijottamaan eteeni. Ensimmäinen kouluviikko High Schoolissa oli suoritettu, nyt oli jäljellä vielä.. Aivan liikaa, mietin mennessäni keittiöön. Pidin perjantai-iltapäivistä, silloin sain olla yksin, sillä sekä äiti ja isä olivat molemmat töissä. Avasin jääkaapin oven, ja otin tuoremehua. Juuri silloin ovikello soi. Kurkistin ikkunasta ulos, ja näin pojan. Suunnilleen minun ikäiseni, ehkä vanhemman. Sydämmeni pompahti heti pari ylimääräistä lyöntiä, ja tunsin kutkuttavan tunteen vatsanpohjassani.

Tuo tunne oli liian tuttu minulle. Aivan liian tuttu.